Opiskelijat ovat vuosikausia muistuttaneet tilaisuuden tullen siitä, että opintotuen asumislisä on jäänyt ajasta jälkeen: asumistuki ei riitä mihinkään ainakaan Helsingissä. Nyt myös uuden vaihtoehtoisen ylioppilaslehden kollektiivisesti laaditussa pääkirjoituksessa (ks. myös Vallankumouksen hedelmiä ja Valtamedia.net) halutaan parempaa asumistukea opiskelijoille.
Tähän liittyy kuitenkin vakava ongelma.
Juuri ilmestyneen tutkimuksen (Vatt) mukaan yleisen asumistuen parannuksista 60-70 % valuu asuntojen omistajille. Asumistuen korotus ei siis paranna vuokralla asuvan elintasoa, vaan ainoastaan vuokranantajan elintasoa, mikäli kyseessä on yksityinen vuokranantaja. Institutionaaliset vuokranantajat eivät kykene suoraan siirtämään asumistuen korotusta vuokriin, koska institutionaalisilla vuokra-asuntojen tarjoajilla ei ole yksityisten veroista mahdollisuutta urkkia tietoonsa, saako vuokralainen asumistukea vai ei.
Opiskelija-asuntojen kohdalla tilanne on kuitenkin melko selvä. Opiskelija-asuntosäätiöt voivat olettaa, että lähes kaikki asukkaat saavat asumistukea. Siten asumistuen korotus valuu väistämättä lähes täysimääräisenä vuokrankorotuksien muodossa opiskelija-asuntosäätiöille. Tässä ei (välttämättä) olisi mitään ongelmaa, mikäli opiskelija-asuntosäätiöt pyrkisivät tarjoamaan edullisia asuntoja niitä tarvitseville. Kuitenkaan HOAS, TOAS, TYS ja muut eivät nykyään katso tätä tehtäväkseen (ks. esim. aktivisti-Riinan blogimerkintä Asuminen on kallista ja oravat kuolevat muutaman viikon takaa).
Valtio voisi niin haluttaessa tukea opiskelija-asuntosäätiöitä suoraan, ilman rahojen kierrättämistä opiskelijan tilin kautta. Yksityisiä sijoitusasuntojen omistajia sen sijaan ei ole tarpeen lihottaa korottamalla opintotuen asumislisää. Mutta kyse lienee ideologisesta valinnasta; markkinoiden ja kilpailun autuuteen luottavat uusliberaalit keskustaoikeistolaiset (Kok, Kepu, Sdp, Vihr) poliitikot katsovat vuokra-asuntojen rakennuttamisen voittoa tavoittelevien yritysten tehtäväksi, eikä yleishyödyllisten instituutioiden hoidettavaksi asiaksi.
Asumistuen korotusta vaativat opiskelijat vaativat siis - tarkoituksellisesti tai tietämättään - lisää valtion tukea sijoitusasuntojen omistajille ja vuokra-asuntojen institutionaalisille rakennuttajille. Sen sijaan opiskelijan elintasoa asumistuen korottaminen ei parantaisi kuin hetkellisesti.
Opintotuen asumislisästä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aiheet
- deflaatiosta (1)
- elvytys (1)
- fragm (7)
- inflaatio (1)
- johtaminen (1)
- keinottelu (1)
- kestävä kehitys (1)
- kokoomus (1)
- korporatokratia (1)
- kritiikkiä (5)
- Lex Nokia (2)
- linkit (1)
- linkkejä (2)
- ohjauskorko (1)
- opintotuki (5)
- opiskelija-asunnot (1)
- opiskelu (13)
- osakekurssit (4)
- osavuosikatsaus (1)
- pankkikriisi (4)
- piraatit (3)
- politiikka (1)
- Politiikkaa (5)
- rahoituskriisi (4)
- sijoittaminen (4)
- sikainfluenssa (1)
- taaantuma (1)
- talouskriisi (1)
- tentit (3)
- tilastot (1)
- trendit (1)
- vaalit (1)
- valitusta (2)
- valuuttakauppa (1)
- wikipedia (1)
- yleistä (1)
- yliopisto (1)
Sivut
Vanhat
Kauppakorkeakouluvihkot
Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.
Sivun tietosuojakäytäntö
Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.
0 vastaväitettä ja kehua:
Lähetä kommentti