Suomi on nyt virallisesti taantumassa

perjantai 27. helmikuuta 2009 ·

Suomi on nyt virallisesti taantumassa. Tilastokeskus on tänään (27. helmikuuta 2009) julkaissut tiedotteen, jonka mukaan bruttokansantuotteen volyymi laski loka-joulukuussa 2008 edelliseen neljännekseen verrattuna 1,3 prosenttia. Vuoden 2007 neljänteen neljännekseen verrattuna bruttokansantuotteen lasku oli 2,4 prosenttia.

Taantuman määritelmänä käytetään yleensä sitä, että kahtena peräkkäisenä vuoden neljänneksenä havaitaan bruttokansantuotteen volyymin laskevan. Tämä kriteeri täyttyi Tilastokeskuksen uusimpien ennakkotietojen mukaan jo viime vuoden lopulla.

Suomen kansantalous on nyt taantumassa.

Taantumalle ei siis enää mahda mitään - Suomi on ollut taantumassa jo viime vuoden puolella. Mutta tuleeko lama?

Lama on - kuten kaikki varmaankin tietävät - poikkeuksellisen syvä taantuma. Maailmalla vahvistuvat koko ajan äänet, jotka ennakoivat globaalia lamaa. Siltä ei Suomikaan välttyisi.

Jos talous vajoaa lamaan, olisi se aikuisvuosieni toinen lama. Muistan hyvin, kuinka kaupunkien keskustojen liikehuoneistot muuttuivat itsepalvelukirpputoreiksi, lamavuosien loistokkaaksi liikeideaksi. Pankkitiloja puolestaan muutettiin keskiolutkuppiloiksi, mistä Helsingin soittoruokala Roskapankin nimi edelleen muistuttaa.

Vuosien varrella itsepalvelukirpparit ovat vähentyneet, mutta pian voi koittaa niiden uusi kukoistuskausi. Milloin näemme ensimmäisen kirpputorin Helsingin Esplanadilla tai Aleksanterinkadulla?

Pörssikurssit ovat vajonneet jo 1990-luvun tasolle, mutta vielä riittää rinnettä alaspäin.

2 vastaväitettä ja kehua:

Anonyymi kirjoitti...
1. maaliskuuta 2009 klo 10.40  

Hei!

Olen seuraillut blogiasi jo pitkään; jotenkin jäin siihen koukkuun, vaikka muuten luenkin pelkkiä muotiblogeja. Voisitko tehdä pidemmän postauksen lamasta. Kiinnostaisi sinun näkemys/kokemus siitä :)

Mikko kirjoitti...
1. maaliskuuta 2009 klo 11.10  

Mukavaa, että joku lukeekin tätä blogia :-)

Eiköhän tuosta 90-luvun kurimuksesta vielä jotain tule kirjoitettua, kiitos ideasta!

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.