Kahvila on opiskelija-yrittäjän suosikkitoimisto

sunnuntai 23. tammikuuta 2011 ·

Kahvilat ovat tulleet viime aikoina tutuksi. Kauppakorkeakoulun kahvilassa tulee vietettyä runsaasti aikaa -- toisinaan liiankin paljon. Kahvila näet on se paikka, jossa on helpointa tavata opiskelutovereita. Tietysti kahvilassa notkuminen vie aikaa, jonka voisi käyttää kenties tehokkaamminkin opiskelun parissa. Lisäksi kahvikuppeihin tulee vuoden mittaan uhrattua tarpeettoman monta euroa, jotka voisi vaikkapa sijoittaa osakkeisiin tai muuten tuottavalla tavalla.

Toisaalta ansaitsen tällä hetkellä elantoni yrittäjänä. Yrittäjän roolissa olen alkanut arvostaa entistä enemmän mukavia, rauhallisia ja kohtuuhintaisia kahviloita. Koska mikroyrittäjän minulla ei toistaiseksi ole varaa hankkia yritykselleni minkäänlaisia toimitiloja, kirjoitan usein työjuttujani eri kahviloissa.

Hyvän kahvilan tunnistaa tietysti hyvästä kahvista: kahvi on kunnollista tummapaahtoista kahvia, eikä mitään peruspauligia. Lisäksi kahvinkeitin on kunnossa -- en suostu juomaan mitään kahvipannussa tunnin ajan kuumana pidettyä kitkerää tököttiä.

Kun menen kahvilaan, haluan nauttia myös kahvista enkä vain pitää itseäni hereillä. Kotona keitän kahvini yleensä espressopannulla, toisinaan käytän pressopannua. Espressokeittimiä meillä on kaksi kappaletta, molemmat aikoinaan Italiasta tuotuja. Toinen on perinteinen alumiininen mutteripannu, toinen teräksinen ja muotoilultaan selvästi modernimpi. Hyvää kahvia molemmista kuitenkin tulee!

Pressopannu taas on jo vuosia sitten muotiin tullut Bodumin malli. Sillä saa tehtyä kunnon kahvin, kunhan jauhaa kahvin itse pavuista. Valmiiksi jauhettu espressokahvi on nimittäin liian hienojakoista pressopannulla käytettäväksi.

Perinteistä suomalaismallista suodatinkahvin keittämiseen tarkoitettua kahvinkeitintä en edes omista. Siksi nautin kahvilassakin aina espressoa tai capuccinoa. Toisinaan saatan myös tilata laten. Valitettavasti latte on yleensä niin iso, että osa kahvista ehtii jäähtyä ennen mukin puoliväliin pääsemistä.

Kahvilat ovat monella tapaa miellyttävä työympäristö. Nykyaikainen nomadiyrittäjä ei tarvitse muita fasiliteetteja kuin pienen pöydän, kannettavan mikron ja nettiyhteyden. Monet kahvilat tietysti tarjoavat nykyään ilmaisen nettiyhteyden asiakkaiden käyttöön. Jos nettiä ei ole käytettävissä, pelastaa tietysti jonkinlainen mokkula pienyrittäjän kahvihetken.

Tähän mennessä olen käyttänyt kahviloita lähinnä kirjoitusympäristönä, joka tarjoaa helposti virikkeitä tekstien synnyttämiseksi. Toisaalta kahviloissa on hyvä lukea vanhoja tulosteita ja asiakkaiden printtaamia briiffauksia. Tietysti kahviloihin voisi vielä sopia epämuodollisia tapaamisia. Varsinaiset neuvottelut olen tähän mennessä käynyt aina asiakkaan tiloissa -- toki silloinkin kahvikupin äärellä.

0 vastaväitettä ja kehua:

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.