Makrotalouden marginaalista

torstai 3. helmikuuta 2011 ·

Tämän periodin tuskaisin kurssi käsittelee makrotalousteoriaa. Luennoitsija yritti ensimmäisellä luennollaan perustella, miksi myös ekonomi tarvitsee makrotaloustiedettä. Epäilemättä ekonomin on hyvä tuntea makrotalousteorian pääpiirteet, mutta suhtaudun enemmän kuin skeptisesti siihen, että ekonomin tarvitsisi käytännön työssään osata ratkoa dynaamisen optimoinnin ongelmia -- todennäköisesti intuition ja graafisten mallien tasolla liikkuva ymmärrys antaisi aivan riittävät eväät ekonomille.

Luulenkin, että makrotalousteorian kiemurat eivät auta minua maksimoimaan intertemporaalista kulutusta. Jos näin on, makrotalousteoriaan perehtyminen ei ole optimaalista ajankäyttöä. Ja koska kurssi ei edes tuota minulle erityistä mielihyvää, herää ainakin epäilys siitä, että en olisi erityisen rationaalinen.

Tämä epäilys voidaan toki selittää johtuvaksi kognition rajoitteista. Tehdessäni pääainevalintaa tietämykseni tulevista kursseista oli rajoittunut. Näin en kyennyt tekemään valintaa, joka maksimoisi hyötyfunktioni -- eli vastaisi mahdollisimman tarkoin preferenssejäni. Polkuriippuvuuden takia en kuitenkaan tässä vaiheessa voi muuta kuin purra hammasta ja jatkaa derivointiharjoituksia.

3 vastaväitettä ja kehua:

Anonyymi kirjoitti...
11. helmikuuta 2011 klo 19.43  

Kirjoittaisit enemmän! Olen selaillut blogiasi jo muutaman vuoden ja erityisesti nyt tämänkin humanistin ymmärrettyä kauppatieteellisen koulutuksen arvon, kiinnostaisivat huomiot ja kommentit entistäkin enemmän.

Anonyymi kirjoitti...
15. helmikuuta 2011 klo 16.12  

Lisäyksenä aiempaan, haluaisin vielä kuulla siitä, kuinka opiskelunopeudun maksimointi käytännössä onnistui. Muistan vanhimmissa postauksissa sinun puhuneen tulos ja ulos -tyyppisestä asenteesta kauppikseen. Onko se toteutunut vai oletko muuttanut tavoitetahtiasi?

Mikko kirjoitti...
15. helmikuuta 2011 klo 20.51  

Kiitos kommentista -- postaukset ovat jääneet vähille viime aikoina.

Tarkoitus olisi valmistua syyskuussa, eli tasan kolmessa vuodessa. Nopeammallakin tämän koulun pääsisi läpi, jos valitsisi aineyhdistelmän pelkästään nopeutta silmällä pitäen. Tai tyytyisi suorittamaan ykkösillä koulun.

Linja on kyllä vähän lipsunut, eli arvosanat ovat päässeet kohoamaan aika korkeaksi...

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.