Valuuttakauppa ei kannata

torstai 5. toukokuuta 2011 ·

Varsinkin englanninkielisestä netistä löytyy lukemattomia sivustoja, joiden mukaan esimerkiksi valuuttakaupalla on mahdollista päästä korkeisiin tuottoihin helpolla. Itse suhtaudun tähän erittäin epäluuloisesti -- valuuttakauppa voi nähdäkseni tuottaa positiivista tuloa harjoittajalleen vain sattumalta.

Suurpankkien ekonomistit taloustieteellisine ennusteineen saattavat onnistua voittamaan markkinat, mutta pelkästään valuuttakurssikäyriä tuijottamalla se ei onnistu. Siksi piensijoittajan on parasta pysyä erossa valuuttamarkkinoista -- valuuttakauppa on pelkkää vedonlyöntiä siitä, mihin suuntaan sattumanvaraisesti liikkuvat valuuttakurssit sattuvat liikkumaan.

Sijoittajan -- ja keinottelijan urasta haaveilevan -- on yksinkertaisesti uskottava, että ilmaisia lounaita ei ole saatavilla. Siksi pysyn itsekin erossa valuuttakaupan ja johdannaismarkkinoiden kaltaisilta puhtaasti spekulatiivislta markkinoilta. Kysehän ei ole edes nollasummapelistä, sillä erilaisten transaktiokustannusten vuoksi valuuttakauppa on sijoittajankannalta negatiivisen odotustuoton markkina.

Sen vuoksi sijoitan itse pelkästään osake- ja korkomarkkinoille. Tällä hetkellä tosin salkussani ei ole lainkaan korkopapereita (tai korkorahastoja), sillä markkinatilanne ei ole otollinen korkosijoituksille. Niille maksetaan nyt erittäin alhaista korkoa, ja tulevaisuudessa häämöttävä koron nousu taas alentaisi sijoituksen arvoa.

Siksi sijoitan pelkästään osakemarkkinoille. Sijoitukseni koostuvat pääasiassa suorista osakesijoituksista, rahastoissa rahaa on tällä hetkellä vain vähän. Osakesijoituksien painottaminen johtuu siitä, että tällä hetkellä haluan ottaa enemmän riskiä kuin mitä tarjolla olevat edulliset rahastot mahdollistavat.

Osakemarkkinat eroavat kuitenkin valuuttakaupasta ja valuuttamarkkinoista siinä, että osakkeilla on positiivinen odotustuotto. Hajautettu osakesalkku tuottaa pitkällä aikavälillä positiivisen tuoton osinkoina ja arvonnousun muodossa. Valuuttakauppaan tämä ei kuulu: erilaiset spekulatiivisen valuuttakaupan välittäjät eivät kehuskele sijoituksille maksettavasta korosta.

Yhteenvetona: piensijoittajien harrastama valuuttakauppa on puhtaasti spekulatiivista vedonlyöntiä. Sellaisena sitä ei voi suositella niille, jotka haluavat vaurastua.

8 vastaväitettä ja kehua:

Anonyymi kirjoitti...
31. toukokuuta 2011 klo 22.19  

oletko varma että olet ekonomi? :D tuo on aika outoa että noin sanot, sitten on varmaan turhat matemaatikot keksineet stochaistic taulukoita jne..
eikö siellä sinun yliopistollasi opeteta mtn valuuttakauppaan liittyen? :D
itse aloitan syksyllä taloustieteellisissä, ja todellakin jatkan valuuttakauppaa. Ei paljon tarvita opintotukea ja asumistukea :D

Mikko kirjoitti...
15. kesäkuuta 2011 klo 19.14  

1. En ole vielä ekonomi, mutta syksyllä olen.

2. Ei opeteta. Ei treidaamista opeteta kauppakorkeakouluissa.

3. Valuuttamarkkinat ovat informaatiotehokkaita, minkä vuoksi julkisesti käytössä olevalla informaatiolla ei voi voittaa markkinoita.

Anonyymi kirjoitti...
9. tammikuuta 2012 klo 23.23  

Huomaa myös, että olet juuri tyypillinen kirjoja lukenut ekonomi, jolla ei ole kokemusta todellisesta toiminnasta.
Informaatiotehokkaita ovat kyllä, suunnilleen heti kun netissä lukee että EKP on laskenut ohjauskorkoaan, euro alkaa laskemaan. Eli kyllä tavallinen pulliainen, niinkuin minäkin tienaan hyvät ansiot vakityöni ohelle.
Minun mielestä ihan hyvä vaan että treidaamista ei opeteta. Jää mulle enemmän :D

Anonyymi kirjoitti...
11. maaliskuuta 2012 klo 11.12  

Valuuttakaupasta on kovin paljon ennakkoluuloja ja epätietoa liikkeellä suomalaisten keskuudessa. Niin monelle on pitänyt toistaa, että kyseessä ei ole uhkapeli, ei ”wincapita”, eikä äkkirikastumisen keino, vaan systemaattinen, palkitseva sijoitustoiminta, joka vaatii perehtymistä ja harjoittelua. Oikeaoppisesti käydyssä valuuttakaupassa voi pientäkin alkupääomaa kasvattaa säännöllisesti.

Kokosin tässä joku aika sitten kaikki omaan valuuttakaupankäyntiin liittyvät asiakokonaisuudet jonkinlaiseksi sivustoksi. Sivuston perusteet ja muutama strategia ovat erittäin hyvä pohja tuottavalle valuuttakaupalle ja mainio lähtökohta aloittelijalle. Sisältöä ja luettavaa kyllä riittää, jos vaan kiinnostusta/motivaatiota löytyy ja ennakkoluuloistaan pystyy luopumaan: http://www.fx-trading.fi

Treidari kirjoitti...
23. heinäkuuta 2013 klo 12.59  

Anonyymi kiteytti asian yllä erinomaisesti. Kyse on nimenomaan systemaattisesta sijoitustoiminnasta, joka vaatii TAITOA. Tämä taito kehittyy harjoittelemalla ja opiskelemalla.

Periaatteessa parilla satkulla pääsee jo aika hyvin ensialkuun. :)

Jonas kirjoitti...
26. tammikuuta 2015 klo 21.27  

Löysin vihdoin hyvän sivuston, josta saa suomeksi tietoa asiaan tiimoilta http://www.7binaryoptions.com/fi/forex-valuuttakauppa/

Anonyymi kirjoitti...
28. kesäkuuta 2015 klo 22.11  

Itse kokeilisin valuuttakauppaa binäärioptiorobotin avulla. Se on automaattinen kaupankäyntiohjelmisto joka on tehty toimimaan ennaltamäärättyjen parametrien puitteissa sellaisissa tilanteissa joka on ihmiselle mahdotonta. Lisää aiheesta artikkelista http://www.binary24h.com/automaattinen-kaupankayntirobotti/

trader kirjoitti...
31. elokuuta 2017 klo 8.58  

http://fx-trading.fi on ammattimaisen valuuttakaupan kokemusperäinen opas ja tietopankki - ainoana Suomessa, jo vuodesta 2011. Lukijatoiveiden mukaan sivusto sai nyt täyspäivityksen. WP ulkoasu skaalautuu myös mobiiliin ja suosittu Markkinakatsaus toimii entistä jouhevammin.

Sisältöä löytyy teknisen analyysin perusteistä aloittelijan virheisiin, meklareiden toimintatavoista uutispiikkien treidaukseen ja "mental discipline" kirjoista verotuskäytäntöön. Selkeästi esitetyt (technical confluence + PA) strategiat luovat varman pohjan tuottavalle ammattitason treidaukselle ja ovat mainio lähtökohta aloittelijalle.

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.