Aika kultaa yliopistomuistot

Edellisen tutkinnon aikaan suomalainen yliopistomaailma oli kovin toisenlainen kuin nykyään. Ei ollut HOPSeja, weboodeja eikä kovin monella ollut sähköpostiosoitettakaan. Sen sijaan oli yliopiston rehtorin vastaanotolta noudettu muovikantinen opintokirja. Siihen kerättiin kurssien alku- ja loppumerkinnät, ja professorin vastaanotolta haettiin merkinnät suoritetuista tenteistä.

Jotenkin henkilökunta ja opiskelija tuntuvat nyt jäävän tämän digitaalisen jakajan myötä entistä etäisemmiksi toisistaan. Olemme vain opiskelijanumeroita ja vuosikursseja. Arvosanat, tulokset ja hylätyt tentit menevät vain tietokantoihin. Ilman henkilökohtaista kontaktia henkilökuntaan on helpompi mennä myös tentteihin kokeilemaan onneaan.

Ensimmäisen opiskelupaikkani ajoilta mieleen jäi laitoksen yhteisöllisyys. Opiskelijat istuivat päivät laitoksen kirjastossa ja tapasivat spontaanisti laitoksella. Viereiseltä ilmoitustaululta käytiin katsomassa tenttien tuloksia.

Jo ensimmäisen vuoden opiskelijat tulivat tutuiksi henkilökunnan kanssa - ainakin aina ystävällisten vahtimestarien kanssa. Tuolloin, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, yliopiston ystävällisillä vahtimestareilla oli tapana käydä talvipakkasilla hiukan ennen iltakahdeksaa muutamaa kerrosta  laitoksen alapuolella sijainneessa anniskeluoikeuksin varustetussa seminaarihuoneessa muistuttamassa opiskelijoita siitä, että nyt kannattaisi käydä hakemassa talvitakki ennen sulkemisaikaa.

Luulen, että tämä läheinen yhteys opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä sai aikaan myös sen, että opiskelijat käyttäytyivät luennoilla paremmin kuin nykyään. Kun emme olleet pelkkiä matrikkelinumeroita ja vuosikursseja, ei tullut mieleenkään keskustella professorin pitäessä luentoaan.

Vai muistanko aivan väärin, kultaako aika vain muistoni?