Fragmentti sivistyneistöstä

Gramsci kirjoittaa 12. vihkossaan sivistyneistön muodostumisesta. G. pohtii, onko sivistyneistö itsenäinen ja riippumaton yhteiskuntaryhmänsä, vai onko jokaisella yhteiskuntaryhmällä oma sivistyneistön kategoriansa. G:n mukaan sivistyneistön syntyprosessi on saanut historiassa monia muotoja.

G:n mukaan jokainen taloudellisessa tuotannossa suorittamansa tehtävän perustalta syntynyt yhteiskuntaryhmä luo itselleen vähintään yhden sivistyneistön kerroksen. Tämä kerrostuma antaa ryhmälle yhtenäisyyttä ja luo tietoisuutta ryhmän tehtävästä taloudessa, yhteiskunnallisessa elämässä ja politiikassa.

Kapitalistinen yrittäjä luo itsensä ohella myös teollisuusteknikon, poliittisen taloustieteen tutkijan, uuden kulttuurin ja uuden oikeusnormiston organisaattorin jne. jne. On otettava huomioon, että yrittäjä edustaa yhteiskunnallisesti korkeampaa kehitysastetta, jolle jo on ominaista tietty johtamiskyky ja tekninen (siis älyllinen) kyky.

Yrittäjien eliitin puolestaan on toimittava yhteiskunnallisena organisaattorina ja valtion elimistössä. Eliitin on luotava mahdollisimman suotuisat olot yrittäjien luokan vallan laajenemiselle. On tarpeen luoda "lobbaajia":

Yrittäjien eliitillä on ainakin oltava kykyä valikoida "asiamiehet" (erikoistuneet toimihenkilöt), joiden vastuulle yrityksen ulkopuolisten yleisten suhteiden organisointityö voidaan uskoa.

Keskiajan ja antiikin sivistyneistö ovat AG:n kannalta ongelma, sillä talonpoikainen väestö ei kehitä omaa sivistyneistöä eikä sulauta itseensä perinteistä sivistyneistöä.

Sivistyneistön muodostumisessa historiallisuus on kiinnostavassa asemassa. Jokainen syntyvä olennainen yhteiskuntaryhmä on kohdannut aikaisempia sivistyneistön kategorioita:

Ne näyttävät jopa edustavan tiettyä historiallista jatkuvuutta, jota mutkikkaimmat ja syvällisimmätkään yhteiskunnallisten ja poliittisten muotojen mullistukset eivät ole keskeyttäneet.

Papisto on tyypillinen sivistyneistön kategoria. Sillä on ollut vuosisatainen monopoliasema moniin palveluihin nähden. Feodaalisen yhteiskunnan rakenteissa papisto liittyi elimellisesti maa-aatelistoon ja jakoi sen kanssa maan omistuksen ja siihen liittyvät valtiolliset privilegiot.

Kuningasvallan keskittyminen ja absolutismi loivat virkamiesaatelin, hallintomiehet, tiedemiehet, teoreetikot ja sekulaarit filosofit. Sivistyneistö pitää kuitenkin itseään itsenäisenä ja riippumattomina valtaa pitävistä:

Koko idealistinen filosofia voidaan helposti kytkeä asemaan, jonka sivistyneistö yhteiskunnallisena ryhmittymänä omaksuu ja se voidaan määritellä sen yhteiskunnallisen utopian ilmaukseksi, jonka mukaan sivistyneistö luulee olevansa "riippumaton", itsenäinen, omaperäisillä ominaisuuksilla varustettu jne.

G:n mukaan sivistyneistöä ei voida erottaa muista ryhmittymistä älyllisten toimintojen perusteella. Mikä tahansa ruumiillinen työ edellyttää teknistä taitoa ja älyllistä toimintaa.

Esimerkiksi työläistä ja proletaaria ei erityisesti luonnehdi käsillä tai työkaluilla suoritettu työ sinänsä, vaan tämä työ tietyissä oloissa ja tiettyjen yhteiskunnallisten suhteiden vallitessa.

Yhteiskunnalliset suhteet määräävät yrittäjän hahmon, samoin proletaarin ja sivistyneistön. Sivistyneistö viittaa ammattimaiseen sivistyneistöön. Vaikka voidaan puhua sivistyneistöstä, ei ei-sivistyneistöä ole olemassakaan. Homo faber ei ole erotettavissa homo sapiensista. Yhteiskunta tarvitsee kuitenkin uudenlaista sivistyneistöä:

Uuden sivistyneistön olemisen muoto ei enää voi perustua kaunopuheisuuteen, joka on tunteiden ja intohimojen ulkonainen ja hetkellinen purkaja. Sivistyneistön on osallistuttava aktiivisesti käytännön elämään rakentajina, organisaattoreina, "herkeämättöminä vakuuttelijoina", eikä ainoastaan puhujina, mutta kuitenkin ylivoimaisina abstraktiin matemaattiseen henkeen verrattuina. Työn-tekniikan asteelta sivistyneistö kohoaa tieteen-tekniikan asteelle ja humanistiseen historiakäsitykseen, jota ilman se jää "asiantuntijaksi" eikä tule "johtajaksi" (asiantuntijaksi+poliitikoksi).

(AG s. 120--127)