Kokoomus syöttää pajunköyttä

maanantai 1. joulukuuta 2008 ·

Kokoomuslainen Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on selvästi huolestunut maahanmuuttajiin kielteisesti (ei siis "kriittisesti") suhtautuvan perussuomalaisen menestyksestä taannoisissa kuntavaaleissa. Pajunen kirjoittaa blogissaan seuraavaa:

Kasvu on kiihtymässä entisestään. Turvapaikanhakijoiden määrä maassamme on tänä vuonna räjähtämässä. Viime vuoden kahdesta tuhannesta olemme nousseet jo viiteen tuhanteen hakijaan. Valtaosa heistä tullee saamaan myönteisen päätöksen. Lähinaapurimme ovat kiristäneet maahantulokriteerejään, mikä suoraan heijastuu meille. Nyt tarvitsemme pikaisia toimenpiteitä. Ensiksi turvapaikanhakijamäärät on saatava hallintaan vastaamaan vastaanottokykyämme.

Olisi kiinnostava tietää, kuinka Helsingin kaupunginjohtaja aikoo vaikuttaa siihen, että Irakin, Afghanistanin ja Somalian sota-alueet saadaan rauhoitettua.

Vai onko kyse vain siitä, että halutaan pakolaiset hakemaan pakolaisstatusta Virosta, Latviasta, Liettuasta tai Romaniasta? Olisikohan näiden maiden vastaanottokyky parempi kuin vauraan Suomen? Vai onko tarkoitus ainoastaan kiristää rajoja ja laintulkintaa? Seuraavaksi nollatoleranssi pakolaisille?

Jos kyse ei ole perussuomalaisten menestyksen aiheuttamasta paniikkireaktiosta, on Pajusen blogahdus ilmeisesti selitettävä kokoomuslaisten konservatiivisella "koti-uskonto-isänmaa"-kolminaisuudella. En tiedä, kumpi vaihtoehto on luotaantyöntävämpi.

0 vastaväitettä ja kehua:

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.