Aikalisä tarpeen

tiistai 27. tammikuuta 2009 ·

Aikalisä olisi tarpeen. Vuorokaudessa eivät tunnu tunnit riittävän, tai ainakaan maanantaiaamun ja perjantai-illan välillä.

Pitäisi saada enemmän aikaan, entistä nopeammin ja mieluusti hyvin tuloksin.

Tulostasoa ei onneksi tarvitse korottaa, sillä opinnot sujuvat ihan mukavasti. Kauppakorkeakoulussa päivät vaan helposti täyttyvät kaikenlaisesta sälästä, eikä pääaineen opintoihin ehdi panostaa riittävästi. Pakollisista peruskursseista nyt puhumattakaan...

Helpoin tapa parantaa työtehoa on epäilemättä eläminen off-line mahdollisimman paljon. Sähköpostia ei pitäisi tarkistaa joka tunti eikä blogin kävijämääriä joka toinen tunti. Google-mainosten minimaalisen tuoton tarkasteluun heitetyt minuutit vasta ajanhukkaa ovatkin.

Yritän kuitenkin tehostaa itseäni yksinkertaistamalla asioita. Keep it simple, stupid! on yleensä hyvä ohje. Sen mukaan kun vain muistaisi aina toimia.

Verkosta löytyy kaikenlaisia elämäntapojen tehostamissivustoja. David Allenin Getting things done on luonnollisesti saanut suuren fanijoukon ja koko joukko nettisivustoja löytyykin hakusanalla GTD. Allen lupaa tehostaa elämäsi, jos omaksut hänen järjestelmänsä -- ja hommat hoituvat. Minulla ei nyt vaan oikein ole aikaa käydä kaikkia papereitani läpi, järjestää ne, arkistoida, ja aakkostaa ne. Noin alkajaisiksi.

Tarvitaan quick fix. Jätetään tarpeettomat asiat tekemättä, yritetään yksinkertaistaa tarpeellisia. Ryhmätöissä käyttöön pieni painostus, niin kaikki kokoukset saadaan menemään läpi puolessa tunnissa. Ikä kun tuo tyhmyyden lisäksi hiukan auktoriteettia.

Näitä minän johtamissivuja tulee kuitenkin seurattua enemmän tai vähemmän säännöllisesti:

Täytyy lopettaa tähän.

Pitää saada pari hommaa vielä hoidettua.

2 vastaväitettä ja kehua:

Satunnaisuus kirjoitti...
27. tammikuuta 2009 klo 22.22  

Oho, fellow lifehack-junkie.

Täytyy mainita Timothy Ferrisin The 4-Hour Workweek. Vähän kokkarikikkaremeininkiä ja kapitalistista vapauden magiaa, kuten sopii olettaa, mutta kirja kannattaa silti warettaa. Zenhabits ja saman kirjoittajan Write to Done on kyllä suosikkeja.

Kai se jotain kertoo, että mainittujen kirjojen suomennokset ovat aina menossa ja varattuja kirjastossa.

Mikko kirjoitti...
28. tammikuuta 2009 klo 5.43  

Ferris käsittääkseni suosittaa töiden ulkoistamista halvemman työvoiman maihin. Voisinkohan ulkoistaa opiskelun ja bloggaamisen esimerkiksi Viroon? Tai Intiaan?

:-)

Kauppakorkeakouluvihkot

Kylteri, tuleva ekonomi, kirjoittaa opiskeluistaan, talouselämästä ja politiikasta. Kiinnostukseni kohteita ovat esimerkiksi kansantalous, rahoitus, johtaminen ja taloustieteiden historia.

Lisää suosikiksi

Sivun tietosuojakäytäntö

Käytämme kolmannen osapuolen mainosyrityksiä mainosten näyttämiseen verkkosivuston vierailijoille. Nämä yritykset saattavat käyttää käynneistäsi tässä ja muissa verkkosivustoissa saatuja tietoja (ei kuitenkaan nimeä, osoitetta, sähköpostiosoitetta tai puhelinnumeroa) voidakseen näyttää sinua kiinnostavien tuotteiden ja palveluiden mainoksia. Jos haluat lisätietoja tästä käytännöstä ja tietoja vaihtoehdoista, jos haluat kieltää näiltä yrityksiltä tietojesi käytön, napsauta tätä.