Vältyin viime yönä karonkalta

Joitakin vuosia sitten toimin yliopistotutkijana vuosien ajan. Siirryttyäni yritysmaailman puolelle en ole näitä aikoja enää kaivannut. Pikemminkin päinvastoin - esimerkiksi viime yönä näin jonkinlaisen painajaisen, joka liittyi aikaani yliopistolla.
Olin menossa karonkkaan, väitöstilaisuutta seuraavaan illanviettoon. Karonkka oli ilmeisesti toisella paikkakunnalla, koska olin varannut matkaa varten hotellihuoneen. Lisäksi minulla oli ilmeisesti vuokra-auto käytössäni. Tämä on varsin erikoista, sillä minulla ei edes ole ajokorttia. Unessa sitten pähkäilin, pitäisikö minun mennä tilaisuuteen vai ei.

Onnekseni heräsin, ennenkuin sain päätöksen tehtyä. Minulle jäi myös jossain määrin epäselväksi, kenen karonkka oikeastaan oli kyseessä ja minkä oppiaineen väitöstä minun piti mennä seuraavaan.

Takavuosina kuitenkin karonkat olivat suhteellisen usein toistuva tilaisuus elämässäni. Niiden ansiosta myös Helsingin juhlatilat tulivat suhteellisen tutuiksi - pursiseurat, työväentalot ja erilaiset muut vuokrattavat juhlasalit ja ravintolatilat.
Karonkka on oikeastaan varsin kummallinen tilaisuus. Ruokaa ja juomia on yleensä yllinkyllin, vieraiden määrä vetää vertoja hääjuhlien kutsuvierasmäärille ja tilaisuudet ovat vähintään yhtä kosteita. Lopputuloksena onnistuneesta karonkasta oli yleensä seuraavan aamun päänsärky...

Yksi väitöskaronkan erikoisuuksista on runsas puheiden määrä. Väittelijä kiittää puheessaan yleensä monia ystäviään ja työn etenemiseen viran puolesta vaikuttaneita henkilöitä. Kaikki puheessa mainitut sitten pitävät vastapuheen samassa järjestyksessä, kuin missä väittelijä mainitsi heidät. Puheisiin voi siis helposti mennä pari tuntia...

Näin pitkälle en siis viime yön unessa päässyt. Olen aivan tyytyväinen siihen, sillä en erityisemmin kaipaa takaisin akateemisen maailman pariin. Elämä yliopiston ulkopuolella on nimittäin paljon kiinnostavampaa.